lauantai 1. syyskuuta 2007

Vähän darrassa

Eilen tuli oltua ulkona. En juonut mitenkään erityisen paljoa, oksennellut ympäriinsä tai tapellut. Tylsä ilta siis. Käväisin Stögiksessa katsastamassa Afrika Bambaataan dj-keikkaa, mistä jouduin Redrumiin. Ei napannut ravintolaelämä. Jotenkin taas oli vain tylsää.

Perjantaina paino oli 118,9 eli taas vähän alaspäin. Oikeastaan ihan hyvä ettei laskenut sen enempää. Aiempi kahden ja puolen kilon viikkopudotus oli vähän liikaa.

Yritän käydä harrastamassa jotain liikuntaa neljä kertaa viikossa, mikäli vain ehdin. Tällä viikolla se onkin onnistunut olettaen, että vielä huomenna jaksan mennä salille. Pitäähän nyt sinne jaksaa mennä.

Muutaman kilon päästä, sanotaanko 115-kiloisena, ajattelin mennä pitkästä aikaa vaateostoksille. Suurin osa vaatteista on tällä hetkellä liian isoja.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa nähdä että homma etenee ja ainakaan pahempia motivaatiokuoppia ei ole vielä ilmaantunut!

Noista punttitreeneistä kommentti, jos/kun peruskestävyys on sellaisella tasolla ettei nivelet sun muut pauku isommilla painoilla niin pitkät sarjat alkavat olla vähän ajan haaskausta, lyhyemmät sarjat tyyliin 3x8-10 sen kokoisilla vastuksilla kun vaan saa about puhtaasti tehtyä tuntuisivat tuottavat eniten vastinetta rahalle = isoimman lihaskasvuärsykkeen, joka on siis laihdutellessa myös sama asia kuin paras keino säästää sitä lihasmassaa (itse asiassa voi käydä niinkin, että sitä kertyy lisää vaikka miinuskaloireilla meneekin, ei mitään massiivisia määriä mutta kuitenkin vähän..!)

Lisäksi noissa punttitouhuissa on se hyvä puoli, että ne nostavat energian kulutusta koko seuraavat 24-48 tuntia kun kroppa korjaa damageja. Kokonaiskulutusta ei siis valitettavasti näe suoraan sykemisttarista, vaan osa jää hieman uskon varaan ...

Arskan kuusipykäläinen on klassikko ja kattaakin ihan hyvin ne tärkeimmät (joku jalan lihas siinä jäi heikommalle, en nyt muista mikä). Sitä mukaa kun kaipaat vaihtelua, mun suositus on pitää ehdottomasti mukana / keskittyä huolella harjoittamaan ainakin ne isoimmat lihasryhmät eli reidet, selkä, rinta yms., koska näillä saat sitä kulutustakin maksimoitua. Muita pienempiä voi sitten fiiliksen mukaan treenailla.

Tsemppiä!

Kristitty Paali kirjoitti...

Tervehdys.

Tätä blogia on mukava lukea. Sun eteneminen antaa myös allekirjoittaneelle toivoa ja aion ensi viikosta lähtien tarttua itseäni niskasta kiinni. Tsemppiä, kuka tietää vaikka voisit pitää ne mainitsemasi bileetkin lokakuussa tätä menoa :)

Tantor kirjoitti...

Moi

Kiitos molemmille kommenteista. En tota Paalin blogia ennen edes tiennyt, mutta vaikutti ihan ok musa ym. blogilta. Lueskelin sitä enkä tajunnutkaan, että toi Redraman epkin on jo harvinaisuus. Pitänee pistää johonkin parempaan säilöön tai ehkä myydä, jos rahapula sattuu iskemään.

Noista omista levyistä harmittaa eniten saleen joskus kadonnut Pijallin The Cave. Sillä näyttäisi olevan ihan hyvin arvoa jo ja itse levykin on kestänyt aikaa. Muistinkin just, että pitäs käydä hakemassa Kemmurun, Loost Koossin ja Nopsajalan levyt kans vinyyleinä hyllyyn ihan keräilymielessä. CD:nä ne kaikki jo löytyy. Suomilevyistä vielä sen verran, että onneks tajusin joskus ostaa Lightamanin vinyylin, kun sitä oli Erosella enää pari jäljellä.

Eipä muuta. Pitänee tänään vielä lähteä vähän treenailemaan.

-Matti

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä projektin etenemiseen, hyvältähän tuo vauhti vaikuttaa tosiaankin. Vaateostoksilla käynti houkuttaa itseänikin, päätin että lokakuussa käyn ostamassa itselleni uusia vaatteita huolimatta rahan menosta, kannustaa huomata, kuinka ennen niin piukeat housut ovatkin löysät.

Anonyymi kirjoitti...

Löysin Paalin blogista tänne ja kieltämättä, lueskelin pikaisesti muutamat tuoreimmat postaukset ja sikäli vaikkei aihealue itseä kosketakkaan niin pääsin myötäelämään painonpudotusta.

Omakohtaisesti on tullu seurailtua oman isän painonpudotusta, 120 kilosen miehen huomaa pienenevän silmissä kun kiloja katoo vain muutamakin - olkapäät ainakin. Kovasti tsemppiä sinnepäin pudotuksessa, saitpahan ainakin yhden lukijan lisää :).

- e
http://blog.whodat.biz