lauantai 7. heinäkuuta 2007

Miinus pari kiloa

Blogin aloituksesta on suunnilleen viikko, joten ajattelin päivittää tätä.

Viime maanantaista olen ollut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sanokaa mitä sanotte, mutta ainakin itselleni se tuntuu sopivan. Painoa on lähtenyt pari kiloa (nyt 127,6 kg, n. viikko sitten 130 kg), eikä oikeastaan missään vaiheessa ole ollut nälkä, ainakaan kestämätön sellainen. Mitään kaloreita, tai edes hiilihydraatteja, en ole laskenut, vaan olen mennyt ihan fiilispohjalta.

Kokonaisuudessa painoa on tippunut kevään ja kesän aikana tähän mennessä vähän yli 7 kg, joten ihan hyvin kai menee. Luulisin, että läskiäkin on vähän lähtenyt, ellei minulla sitten ollut jotain suunnatonta nestepöhöä.

Salilla olen koittanut vähän käydä. Lähinnä pumppaamassa pitkiä kahdenkymmenen toiston sarjoja ja kiskomassa soutulaitetta. Eilen soudin yhteensä 40 minuuttia (10 minuutin lämmittely salitreeniin ja loppuun 30 minuutin soutu). Huomasin iPodin olevan ihan ehdoton noin tylsässä hommassa kuin laitesoutu. Ice Cuben Amerikkka's Most Wanted toimi ihan hyvin treenimusana, kiukkuinen levy kun on. Seuraavaksi ajattelin kokeilla Wu-Tangin 36 Chambersia, koska raaemman kuuloista levyä en ole koskaan kuullut.

Vinkatkaa jotain hyvää treenimusiikkia. Ajattelin lähteä tutusumaan hardcoreen, joka varmaan toimisi ihan hyvin. Muutenkin ainakin jonkun Bad Brainsin levyn ostaminen on ollut suunnitelmissa.

5 kommenttia:

Aleksi Suave kirjoitti...

Fugazi: 13 Songs
Operation Ivy: Energy
Bad Religion: Against the Grain (sopivan intellektuellia puunhalausta sulle)

Uus Pig Destroyer on saletisti hyvää bodausmusaa.

Monet kehuu Mastodonin sopivuutta, mut mä eroon valtavirrasta, ja sanon, että Mastodon on tylsä kuin mikä.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=erc40wCxRZo

Vähä indiehinttailua sulle, mutta lenkillä vauhti kiihtyy aina huomaamatta, kun tää parahtaa podista.

Tantor kirjoitti...

jees kiitti pojille.

juccille suosittelen lenkkimusaksi Pharcyden Runnin:ia. tuubasta ei jostain syystä löytyny videoo

Anonyymi kirjoitti...

No, rocky on ylivoimaisesti parasta treenimusaa. Vedät aina sarjan loppuun, ja sitten ku oot musasta ja treenistä ihan fiiliksis, niin nousee kädet väkisin ilmaan tuulettaan.

-LT

Anonyymi kirjoitti...

No hei!

Tiätty Abduktion Perustuu tositapahtumiin. Lainaan sen sulle. Hyvä puoli siinä on vielä se, että levyn kerkiää kuunnella lyhyenkin treenin aikana pariin kertaan