Ajattelin laittaa jakoon ruokaohjeen, joka sopii varmaan jokaiselle laihduttajalle, oli tämä sitten neuroottinen rasvan tai hiilihydraattien suhteen. Ohje on niin helppo, että sen mokaaminen on vaikeaa, ellei sitten unohda papuja uuniin.
Ainekset:
-vihreitä (pakaste)papuja (kokonaiset, esim. Pirkka, maistuvat paremmalle kuin pätkityt)
-oliiviöljyä
-mausteita (itse käytän yleensä vain suolaa ja pippuria)
Tarvikkeet:
-pelti tai laakea uunivuoka
-uuni (itselläni kiertoilma)
Valmistus:
-aseta pavut uunivuokaan tai pellille (itse olen laittanut ihan suoraan pakastimesta)
-paista 200 asteessa 30-40 minuuttia omasta mausta riippuen, olen joskus paistanut vähemmänkin aikaa
-(pellillä tulee nopeammin valmista kuin vuoassa, koska ainakin omassa uunivuossani pavut ovat aina vähän päällekkäin)
-kääntele papuja 1-2 kertaa paistamisen aikana
Ruoka on valmista, kun pavut ovat vähän paahtuneen näköisiä. On myös makuasia, kuinka paahtuneina papunsa haluaa syödä. Ylimääräiset pavut voi käyttää vaikka salaatin lisuukkeeksi. Jos uunissa on grillivastus, voi papuja myös grillata suunnilleen viimeiset 3-5 minuuttia. Mukana voi paistaa myös muita kasviksia.
Sopii lisukkeeksi esimerkiksi lihan tain kalan kanssa.
lauantai 14. heinäkuuta 2007
Vihreät pavut uunissa
Tunnisteet:
kasvisruoka,
lisuukkeet,
ruoka,
vihreät pavut,
vähähiilihydraattinen ruokavalio
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti