tiistai 1. tammikuuta 2008

Uuden vuoden uhoa

En ole koskaan oikein uskonut uuden vuoden - tai mihinkään muihin - lupauksiin. Siksi en lupaa mitään. Se sijaan uhoan olevani tavoitepainossa vuoden päästä. Samoin uhosin lopettavani tupakoinnin ja tänään en ole polttanut. Viimeinen spaddu meni joskus aamuyöllä. Hyvästi rakas!

Tupakasta eroon päästäkseni sanon toiselle rakkaalle ystävällni, alkoholille, hyvästit ainakin hetkeksi. Kännissä sortuisin kuitenkin polttamaan, joten pitänee olla kuivin suin ainakin kuukausi tai pari. Jääpähän samalla aikaa kuntoiluun, kun krapuloille tai ystäville tai joudu aikaa uhraamaan.

Muutenkin dokaamisesta on tupakointikieltojen myötä mennyt maku - aivan kuten tupakoinnistakin. Vanhaan hyvään aikaan sai vielä haistattaa paskat terveydelleen ja käryttää ketjussa juopotellessaan tai tehdessä töitä (ja juopotellessa) baarissa. Nyt kun itsetuhoinen, mutta samalla tyylikäs ja hedonistinen nautinto on meiltä viety, on aika lopettaa molemmat.

Tupakoinnin lopettaminen syö miestä ja samoin tekee itse iso T. Nikat pysynevät kyllä kurissa purkalla ja laastareitakin ajattelin hankkia. Silti tuntuu, että menettäisin osan itseäni. Philip ja Morris ovat olleet parhaat kaverini teini-iästä lähtien. Pitänee keksiä jotain spaddun tilalle. Mielummin sellaista, jonka seurauksena kämppä ja vaatteet eivät haise. Ehdotuksia?

Ei kommentteja: