Kiinnostuin slow-liikkeestä loppusyksystä, kun Luovat liiketoimintastrategiat-kurssilla pohdimme muun muassa hiljaisuuden tuotteistamista ja mahdollisia liiketoimintamalleja sen ympärillä. Itse kurssilla tosin pyrin tapani mukaan kyseenalaistamaan lähes kaiken ja olin varmaan aika rasittava opetettava.
En ole lukenut mitään tutkimuksia, mutta uskaltaisin mutu-pohjalta väittää, että pikaruoan ja ylipainon välillä vallitsee yhteys. Yhdysvaltalaiset ovat maailman ylipainoisin kansa ja Yhdysvallat nykyaikaisen pikaruokakulttuurin syntypaikka. Samoin lihavat britit, saksalaiset ja suomalaiset syövät paljon pikaruokaa.
Slow-liikkeen syntymaa Italian väestö on taas tietääkseni jenkkejä, suomalaisia, brittejä tai saksalaisia hoikempaa. Heillä on vahva ruokakulttuuri, jota vaalitaan huolella. Itse asiassa koko slow-liike syntyi juuri ruokakulttuuristaan ylpeiden italialaisten suivaantuessa pikaruokaketjujen leviämisestä.
Miksi hitaampi syöminen sitten on terveellisempää? Italialainen tai ranskalainen ruoka ei ole mikään terveysintoilijan märkä uni. Molemmissa maissa syödään usein aika energiapitoista ruokaa. Syöminen on kuitenkin kiinteämpi osa ihmisten elämää ja sillä on oma selkeä paikkansa ja perinteensä. Ruokailu on osa päivää, mutta hitaan syömisen kulttuureissa ei syödä pitkin päivää samaan tapaan kuin täällä.
Yritän nyt ruveta syömään hitaammin ja strukturoidummin sekä panostamaan ruokailuun. Luultavasti siten saan tuplahyödyn, nautinnon ja kilojen menetyksen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti